Tänään hain maakellarista daalian juurakot ja työvoittona sain ne ruukutettua. Kaikki juurakot olivat hyvässä kunnossa ja nyt vain odottelen, että lähtisivät kasvuun.
Pahimmillakin pakkasilla (-18,4 astetta) maakellarissa oli ollut 2.1 astetta lämmintä.
Tänään ulkona oli 1,4 astetta plussan puolella, mutta maakellarissa tuo tasainen hiukka yli 2 astetta.
Ulkona tuli räntää vaakatasossa, joka ei näy kuvassa, mutta sitä tuli niin, että usko kevääseen horjuu pahemman kerran.
Saunassa uskoa kevääseen tuo nupuilla oleva oliivipuu, nuppuja on todella paljon.
Oranssi kliivia kukkii
Ahkeraliisan taimet jaoin neljään ruukkuun.
Orvokitkin ovat itäneet
Sain siementilaukseni:
Kiiltomalva
Hämähäkkikukka
Orvokki
Kiinanneilikka
Hopeasilmä
Kukonkannus
Ja maaliskuun siemenistutukset tehtynä
Fiksua merkata kaikki siemenkylvöt. Minä olen ollut tänä vuonna laiska. Katsotaan, missä vaiheessa menen sekaisin kylvöjeni kanssa. Lajeja minulla on kyllä huomattavasti vähemmän, ainakin tässä vaiheessa. Meinaa taas mopo keulia mulla.=D
VastaaPoistaMinulla on tilanne vielä hanskassa, jos kevät alkaa tehdä tuloaan kahden viikon päästä kun noita pitää alkaa koulimaan. Ainakin eilen oli masentava sää, räntää tuli kirjaimellisesti vaakatasossa.
Poista