Heinäkuu kääntyi elokuuksi

Peruukkipensaan erikoisin piirre syntyy kukinnan jälkeen. Sen pienet kukat eivät itsessään ole erityisen näyttäviä, mutta kukintojen karvamaiset haarat pitenevät ja muodostavat ilmavan pilven. Se voi näyttää savulta, sumulta tai vanhanaikaiselta peruukilta. Englanniksi kasvia kutsutaankin nimellä smoke bush, savupensas.

Marjat ovat kypsyneet ja omasta pensaasta suoraan suuhun poimitus ovat parhaita!

Lumpeet kukkivat

Sinipiikkiputki (Eryngium planum) kuuluu sarjakukkaiskasveihin. Sukulaisuussuhde saattaa yllättää, sillä samaan heimoon kuuluvat esimerkiksi porkkana, tilli ja persilja. Pehmeän maustekasvin sijasta sinipiikkiputki näyttää kuitenkin pieneltä, siniseltä ohdakkeelta.

Laji on lähtöisin Keski- ja Kaakkois-Euroopan sekä läntisen Aasian aroilta ja kuivahkoilta niityiltä. Sen jäykät varret, nahkeat lehdet ja piikikkäät kukintojen suojuslehdet ovat sopeumia aurinkoisiin ja ajoittain kuiviin oloihin. Metallinen sininen väri ulottuu parhaimmillaan kukintojen lisäksi myös varsiin.

Eryngium-suvun nimi on vanha. Jo antiikin aikana samantapaisista piikkiputkista käytettiin kreikkalaista nimeä eryngion. Eräillä suvun lajeilla oli mainetta rohdos- ja lemmenkasveina. Niiden juuria käytettiin eri puolilla Eurooppaa lääkinnällisiin tarkoituksiin, ja sokeroituja juuria syötiin makeisina. Kaikki nämä perinteet eivät kuitenkaan liity juuri sinipiikkiputkeen, vaan kasvisuvun muihin lajeihin.

Sinipiikkiputken ulkonäkö hämää pölyttäjien kannalta kiinnostavalla tavalla. Kukinnolta näyttävä sininen pallo koostuu todellisuudessa lukuisista pienistä kukista. Yhdessä ne muodostavat tehokkaan tarjoilupisteen mehiläisille, kimalaisille ja muille hyönteisille. Puutarhassa kasvi onkin paitsi veistoksellinen myös ekologisesti arvokas.

Kuivuttuaankin sinipiikkiputki säilyttää muotonsa ja osan väristään. Siksi se on ollut suosittu kuivakukka. Kasvin viehätys ei perustu vain lyhyeen kukintahetkeen, vaan rakenteeseen, joka jää näkyviin vielä kasvukauden päätyttyä. Talvella kuurainen piikkiputki voi näyttää melkein pieneltä metalliveistokselta.

Vettä on tullut kiitettävästi (onneksi, sillä kaivo on kuivunet).

Ihmeköynnöksen eurooppalainen nimi liittyy 1700-luvun tutkimusmatkoihin. Suku nimettiin ranskalaisen merenkulkijan Louis Antoine de Bougainvillen mukaan. Kasvin tieteellisen kuvauksen teki retkikuntaan kuulunut luonnontutkija Philibert Commerson. Tarinaan liittyy myös Jeanne Baret, Commersonin työtoveri ja taitava kasvitieteilijä, joka osallistui retkelle mieheksi pukeutuneena. Hänestä tuli ensimmäinen tunnettu nainen, joka purjehti maapallon ympäri. Ei ole täysin varmaa, kuka retkikunnan jäsenistä ensimmäisenä keräsi ihmeköynnöksen näytteen, mutta kasvin historia muistuttaa siitä, että löytöretkien virallisten nimien taakse jäi usein muitakin toimijoita.

Ihmeköynnöksen suurin silmänkääntötemppu liittyy sen kukintaan. Pinkit, violetit, punaiset, oranssit tai valkoiset ”terälehdet” eivät oikeastaan ole terälehtiä, vaan suojuslehtiä. Varsinaiset kukat ovat niiden keskellä sijaitsevia pieniä, tavallisesti vaaleita torvia. Värikkäät suojuslehdet toimivat mainoskylttien tavoin: ne johdattavat pölyttäjät vaatimattomien kukkien luo.

Kasvin englanninkielinen lempinimi paper flower kuvaa suojuslehtien ohutta ja hieman paperimaista rakennetta. Suomalainen nimi ihmeköynnös puolestaan sopii sen hämmästyttävään muodonmuutokseen. Piikikäs, puuvartinen köynnös voi ankarissa oloissa näyttää vaatimattomalta, mutta sopivassa valossa se muuttuu valtavaksi väripilveksi.

Pelargonit

Heinäkuu alkoi ukkosilla

Heinäkuu alkoi sateisena ja ukkosrintamat ovat vyöryneet yli.

Viinimäkikotilot viihtyvät hyvin.

Yllärikaivo löytyi hautautuneena kukkapenkkiin.

Lumpeet aloittivat kukinnan

Unikot ovat lisääntyneet siemenistä siementäen itse, siis nuo oranssit ja punaiset. Idänunikko (Papaver orientale) on kotoisin Kaukasukselta ja Iranin vuoristoilta, missä se kasvaa villinä kuivilla rinteillä. Vanha eurooppalainen usko liitti unikoihin unen ja unohduksen voiman

Puolasta tuli kimppatilaus

Mehiläisparvi pääsi karkuun, kävin hakemassa sen takaisin.

Mehiläinen on puutarhan väsymätön työntekijä — yksi mehiläinen vierailee elämänsä aikana jopa kahdessa miljoonassa kukassa. Pölyttäjät ovat välttämättömiä useimmille hedelmäpuille, marjapensaille ja monille kukkakasveille: ilman niitä suuri osa puutarhan sadosta jäisi syntymättä. Mehiläisiä houkuttelevat parhaiten yksinkertaiset, avoimet kukat, kuten unikot, joista siitepölyyn pääsee helposti — täyteläisistä tuplakoristekukista pölyttäjän on vaikea löytää ruokaa.

Lumpeet ovat aloittaneet kukinnan.

Lumme eli vedenkuunlilja (Nymphaea) on yksi maailman vanhimmista puutarhakasveista — sitä on viljelty Egyptissä jo yli 3 000 vuotta. Muinaisessa Egyptissä sininen lumme oli pyhä, auringonnousun ja uuden alun symboli, ja sitä kuvattiin temppeleiden pylväissä ja faaraoiden koruissa. Lumpeen kelluvat lehdet tarjoavat suojaa kaloille ja pitävät veden viileänä, mikä hidastaa levän kasvua. Kukka avautuu aamuisin ja sulkeutuu illalla — se seuraa auringon rytmiä tarkoin. Lumme viihtyy rauhallisessa, aurinkoisessa vedessä: se tarvitsee vähintään 4–6 tuntia suoraa auringonvaloa päivässä kukkiakseen runsaasti.

Kultakalat

Pionit aloittelevat kukintaa

Amaryllis eli hippeastrum (Hippeastrum) on kotoisin Etelä-Amerikasta, Andien rinteiltä ja trooppisilta alueilta. Viktoriaanisessa kukkakielessä se symboloi ylpeyttä ja loistavaa kauneutta — ja hyvin ymmärrettävästi, sillä sen jättiläismäiset kukat ovat todella näyttävät. Viihtyy aurinkoisessa, viileässä (noin 13 °C) lepovaiheessa. Sama sipuli voi kukkia vuodesta toiseen oikein hoidettuna. 

Nämä yksilöt päättivät pullauttaa upean kukinnon näin kesän alussa.

Idänunikko (Papaver orientale) on kotoisin Kaukasukselta ja Luoteis-Iranista. Unikko on muinaisista ajoista ollut uni- ja unohdussymboli — kreikkalaisessa mytologiassa se oli omistettu unien jumalalle Morpheukselle. Viihtyy aurinkoisessa paikassa kuivahkossa, läpäisevässä maassa. Helppohoitoinen: kukinta ohi, varret maahan — kasvi katoaa kesän ajaksi ja palaa syksyllä.

Nuokkusyreeni (Syringa reflexa) on kotoisin Keski-Kiinasta. Se kukkii tavallista syreeniä myöhemmin, kesä–heinäkuussa, pitkillä roikkuvilla kukkatertuilla. "Nuokkusyreeni" kuvaa täydellisesti sen herttaisia, pinkkejä kukkanippuja. Viihtyy aurinkoisessa tai puolivarjossa tavallisessa puutarhamaassa. Leikkaa kukkivat oksat heti kukinnan jälkeen — syksyllä leikattuna ensi kesän kukat jäävät.

Atsalea (Azalea) on kotoisin Japanista, Kiinasta ja Koreasta. Japanissa atsalea eli tsutsuji on pyhitetty temppeleille ja symboloi vaatimattomuutta ja sinnikkkyyttä. Viihtyy happamassa maassa (pH 4,5–5,5), puolivarjossa ja tasaisen kosteana. 

Suomalainen koristeomenapuu 'Aamurusko' kukkii runsailla vaaleanpunaisilla kukillaan keväisin. Koristeomenapuut (Malus) ovat kotoisin Keski-Aasiasta, ja niitä on jalostettu puutarhakäyttöön vuosisatoja. Kelttiläisessä perinteessä omenapuu oli pyhä — se kuvasti ikuista nuoruutta ja hedelmällisyyttä. Viihtyy aurinkoisessa, hyvin läpäisevässä maassa. Erittäin kestävä Suomen olosuhteisiin — kukinta keväällä, koristeelliset pienet omenat syksyllä.

Klematis eli kärhö (Clematis) on kotoisin Euroopasta ja Aasiasta. Viktoriaanisessa kukkakielessä se symboloi henkistä kauneutta. 'Wada's Primrose' avaa kermainkeltaiset, suuret kukansa keväällä — se on yksi varhaisimmista klematis-lajikkeista. Viihtyy aurinkoisessa paikassa, jalat varjossa: juuri haluaa viileyttä, versot valoa. Leikkaa keväällä kevyesti muotoon (ryhmä 2).

Alppiruusu (Rhododendron) on kotoisin Himalajalta, Kiinasta ja Japanista. Sen nimi tulee kreikasta: rhodon = ruusu, dendron = puu. Japanissa alppiruusu symboloi kauneutta mutta myös vaarallisuutta — kasvihan on myrkyllinen. Viihtyy happamassa (pH 4,5–5,5), kosteassa mutta läpäisevässä maassa, puolivarjossa. Poista kuihtuneet kukat heti kukinnan jälkeen — se parantaa ensi vuoden kukintaa merkittävästi.

Alppiruusuja on yli tuhat lajia ja tuhansia lajikkeita. Suomeen sopivat parhaiten ns. iron-clad -lajikkeet, jotka on jalostettu kestämään koviakin pakkasia. Alppiruusu voi elää samassa paikassa vuosikymmeniä — se on korvaamaton puutarhan kivi. Kate juurien ympärillä (hapan turve tai kuorihumus) pitää maan kosteana ja happamana.

Alppiruusun kukissa näkyy usein tummia pilkkuja tai kuviointeja terälehdissä — ne ovat luonnon "nektariopaste" pölyttäjille. Mehiläiset löytävät tien kukantarjoilunsa luotettavasti. Alppiruusun kukinta kestää 2–4 viikkoa lajikkeesta riippuen. Suuressa ryhmässä tai taustaistutuksena kukkiva alppiruusu on keväisen puutarhan ehdottomia kohokohtia.

Pioni (Paeonia) on kotoisin Keski-Aasiasta ja Kiinasta, missä se on jo tuhansia vuosia ollut "kukkien kuningatar" — symboli vaurautta, kunniaa ja naiseutta. Keisarillisissa puutarhoissa kasvoi tuhansia pioneja. Pioni on hämmästyttävän pitkäikäinen: se voi kukkia samassa paikassa yli 50 vuotta. Viihtyy aurinkoisessa, ravintteikkaassa maassa. Istuta matalalle — silmut enintään 5 cm maan alle, syvemmälle istutettuna ne eivät kuki.

Nupuissa viihtyy muurahaisia, joita houkuttelee nupun erittämä makea hunajaliuos — tämä on täysin normaalia, eikä muurahaisten tarvitse "avata" nuppua, kuten vanha uskomus sanoo. Pionin tuoksu on intensiivinen ja klassinen — monien mielestä kesän kaunein kukkatuoksu. Leikkaa varret lyhyeksi syksyllä tautien ehkäisemiseksi.

Lumme (Nymphaea) viihtyy allasvedessä ja kukkii koko kesän. Allas on ekologisesti arvokas: tarjoaa juomavettä pölytyshyönteisille ja elinympäristön vesikasveille.

Mehiruusuke eli mehikasvi (Sempervivum) on kotoisin Euroopan vuoristoisilta alueilta, erityisesti Alpeilta. Latinankielinen nimi Sempervivum tarkoittaa "aina elävä" — viittaus kasvin hämmästyttävään sitkeyyteen. Muinaisroomalaisessa perinteessä uskottiin, että katon päällä kasvava mehiruusuke suojeli taloa salamaniskuilta.

Unikot kukkivat

Unikko (Papaver orientale) — kotoisin Kaukasukselta ja Iranista. Kukkii vain hetken, mutta on sitäkin näyttävämpi. Muinaisessa Kreikassa unikko symboloi unta ja unohdusta — jumala Hypnos kantoi sitä käsissään. Anna siementen kypsyä ja varista maahan uusia taimia varten.

Ruusun historia ulottuu yli 5 000 vuoden päähän. Kiinassa ruusuja viljeltiin jo Han-dynastian aikana lääkkeiksi ja parfyymiksi. Pitäisi muistaa leikata kuihtuneet kukat uusien kukintojen edistämiseksi.

Ruusu on Englannin kansalliskukka ja se on esiintynyt symbolina sodissa jo 1400-luvulla. 

Juhannusruusu on etuajassa ja täydessä kukassa. Valkoinen väri symboloi puhtautta ja viattomuutta — hääkimpuissa on käytetty valkoisia ruusuja jo satoja vuosia.

Olen nyt siirtymässä mehikasveihin, sillä kesät on kuumat ja kaivosta loppui vesi...

Hämähäkkimehitähti (Sempervivum arachnoideum) — kotoisin Alpeilla ja Pyreneillä. Nimi tulee hämähäkkiseittimäisistä langoista. Muinaisessa Roomassa viljeltiin katoilla: uskottiin suojaavan ukkoseniskuilta. 

Echeveria — kotoisin Meksikosta ja Keski-Amerikasta. Rosettimaiset sukulentit nimetty meksikolaiskasvitieteilijä Atanasio Echeverrían mukaan. Intiaanikansa käytti lehtiä haavojen hoitoon.

Sempervivum (mehitähti) — nimi tarkoittaa "elää ikuisesti", ja kasvi kestääkin kuivuutta, pakkasta ja laiminlyöntiä. Täydessä auringossa värit voimistuvat kauniisti. 

Aeonium 'Zwartkop' — lähes musta ruusukekasvi, kotoisin Kanariansaarilta. Espanjalaisilla saarilla se kasvaa luonnonvaraisena kallioilla. Tumma väri on adaptoitunut täydessä auringossa voimistumaan. Vaatii vähän kastelua, ei siedä kylmää. Suomessa talvitetaan sisällä. Lisätään pistokkaista.

Aeonium arboreum — kotoisin Kanariansaarilta ja Madeiralta, missä se kasvaa puumaisena pensaana. Portugalissa ja Espanjassa sitä käytetään yleisesti puutarhaistutuksissa. Tarvitsee aurinkoisen paikan ja vähäisen kastelun. Suomessa talvitetaan sisällä valoisan ikkunan ääressä — on kauniimpi kuin moni huonekasvi.

Vuorikaunokki (Centaurea montana) on kotoisin Euroopan vuoristosta, Alpeista Karpaateille. Kansanlääketieteessä käytettiin silmätulehduksiin ja haavojen parantamiseen. Kreikkalaisessa mytologiassa kentauri Kheiron paransi sillä haavansa. Tämä värimuunnos on kiva.

Tämä "räjähti" kukkimaan, todella isot kukat, ihastuttava!