Peruukkipensaan erikoisin piirre syntyy kukinnan jälkeen. Sen pienet kukat eivät itsessään ole erityisen näyttäviä, mutta kukintojen karvamaiset haarat pitenevät ja muodostavat ilmavan pilven. Se voi näyttää savulta, sumulta tai vanhanaikaiselta peruukilta. Englanniksi kasvia kutsutaankin nimellä smoke bush, savupensas.
Marjat ovat kypsyneet ja omasta pensaasta suoraan suuhun poimitus ovat parhaita!
Lumpeet kukkivat
Sinipiikkiputki (Eryngium planum) kuuluu sarjakukkaiskasveihin. Sukulaisuussuhde saattaa yllättää, sillä samaan heimoon kuuluvat esimerkiksi porkkana, tilli ja persilja. Pehmeän maustekasvin sijasta sinipiikkiputki näyttää kuitenkin pieneltä, siniseltä ohdakkeelta.
Laji on lähtöisin Keski- ja Kaakkois-Euroopan sekä läntisen Aasian aroilta ja kuivahkoilta niityiltä. Sen jäykät varret, nahkeat lehdet ja piikikkäät kukintojen suojuslehdet ovat sopeumia aurinkoisiin ja ajoittain kuiviin oloihin. Metallinen sininen väri ulottuu parhaimmillaan kukintojen lisäksi myös varsiin.
Eryngium-suvun nimi on vanha. Jo antiikin aikana samantapaisista piikkiputkista käytettiin kreikkalaista nimeä eryngion. Eräillä suvun lajeilla oli mainetta rohdos- ja lemmenkasveina. Niiden juuria käytettiin eri puolilla Eurooppaa lääkinnällisiin tarkoituksiin, ja sokeroituja juuria syötiin makeisina. Kaikki nämä perinteet eivät kuitenkaan liity juuri sinipiikkiputkeen, vaan kasvisuvun muihin lajeihin.
Sinipiikkiputken ulkonäkö hämää pölyttäjien kannalta kiinnostavalla tavalla. Kukinnolta näyttävä sininen pallo koostuu todellisuudessa lukuisista pienistä kukista. Yhdessä ne muodostavat tehokkaan tarjoilupisteen mehiläisille, kimalaisille ja muille hyönteisille. Puutarhassa kasvi onkin paitsi veistoksellinen myös ekologisesti arvokas.
Kuivuttuaankin sinipiikkiputki säilyttää muotonsa ja osan väristään. Siksi se on ollut suosittu kuivakukka. Kasvin viehätys ei perustu vain lyhyeen kukintahetkeen, vaan rakenteeseen, joka jää näkyviin vielä kasvukauden päätyttyä. Talvella kuurainen piikkiputki voi näyttää melkein pieneltä metalliveistokselta.
Vettä on tullut kiitettävästi (onneksi, sillä kaivo on kuivunet).
Ihmeköynnöksen eurooppalainen nimi liittyy 1700-luvun tutkimusmatkoihin. Suku nimettiin ranskalaisen merenkulkijan Louis Antoine de Bougainvillen mukaan. Kasvin tieteellisen kuvauksen teki retkikuntaan kuulunut luonnontutkija Philibert Commerson. Tarinaan liittyy myös Jeanne Baret, Commersonin työtoveri ja taitava kasvitieteilijä, joka osallistui retkelle mieheksi pukeutuneena. Hänestä tuli ensimmäinen tunnettu nainen, joka purjehti maapallon ympäri. Ei ole täysin varmaa, kuka retkikunnan jäsenistä ensimmäisenä keräsi ihmeköynnöksen näytteen, mutta kasvin historia muistuttaa siitä, että löytöretkien virallisten nimien taakse jäi usein muitakin toimijoita.
Ihmeköynnöksen suurin silmänkääntötemppu liittyy sen kukintaan. Pinkit, violetit, punaiset, oranssit tai valkoiset ”terälehdet” eivät oikeastaan ole terälehtiä, vaan suojuslehtiä. Varsinaiset kukat ovat niiden keskellä sijaitsevia pieniä, tavallisesti vaaleita torvia. Värikkäät suojuslehdet toimivat mainoskylttien tavoin: ne johdattavat pölyttäjät vaatimattomien kukkien luo.
Kasvin englanninkielinen lempinimi paper flower kuvaa suojuslehtien ohutta ja hieman paperimaista rakennetta. Suomalainen nimi ihmeköynnös puolestaan sopii sen hämmästyttävään muodonmuutokseen. Piikikäs, puuvartinen köynnös voi ankarissa oloissa näyttää vaatimattomalta, mutta sopivassa valossa se muuttuu valtavaksi väripilveksi.
Pelargonit
