sunnuntai 3. huhtikuuta 2022

Uusia pelargoneja


Tomaatit ja myös chili ovat aloittaneet kukinnan


Turun puutarha messuilta ostin Viipurin Evakon. Viipurin Evakko on hehkeä ruusunnuppupelargoni.
Viipurin Evakkoon liittyvät muistot vievät ainakin 1940-luvulle Viipuriin, jolloin sotaa pakoon lähti muuan Lempi Kaasalainen, pelargoni mukanaan. Lempi toi kukan mukanaan Satakuntaan, silloiseen Kauvatsan kuntaan. Pelargoni herätti kiinnostusta kauneudellaan, ja siitä levisi pistokkaita naapurustoon. Yksi pistokkaan saaneista oli Satu Tallgren, joka toi kukan Etelä-Pohjanmaalle Kauhajoelle, kertoo Etelä-Pohjanmaan maakuntamuseon maakunta-amanuenssi Risto Känsälä.

Känsälä sai Kauhavan museonhoitaja Sari Tallgrenilta pari pientä pelargonin alkua ja ne kotiutuivat hyvin Seinäjoelle.Känsälä on kutsunut pelargonia viipurilaiseksi evakoksi sen kulkureitin takia. Viimeistään nimi vakiintui muutamia vuosia sitten, kun kukka päätyi vanhoja pelargoneja etsivälle Suomen Pelargoniyhdistykselle. Viipurin Evakko on hehkeimmässä kukassaan elokuussa ja kukkii pitkälle syksyyn. Parhaimmillaan se on Känsälän hoivissa kasvattanut lähes sata kukkaa.


Turun kasvitieteellisestä lähti mukaan Madame Salleronia, purkissa oli kolme pistokasta, jotka irtosivat vielä nätisti.


Koulin salkoruusut omiin purkkeihinsa


Vanhin kliiviani aloitti kukinnan

2 kommenttia:

  1. Ihania ostoksia minä en ole ajatellut käydä missään messuilla tänä vuonna. Kauniisti kukkii kliivia minulla ei vielä.
    Kysyisin onko sinulla vanhanajan Soilikkia olisin kiinnostunut ostamaan tai vaihtamaan johonkin perennaan esimerkiksi esikoihin.
    Sinulla kun on vaikka mitä kukkaa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hei, valitettavasti kaikki soilikkini ovat manan majalla...

      Poista