sunnuntai 27. helmikuuta 2022

Kevättä rinnassa


Ei tarvittu kuin yksi aurinkoinen päivä ja uskoni elämään palasi. Tein talven ekat lumityöt ja se oli ihanaa, aurinko paistoi, sää oli reilusti plussan puolella ja vesi lirisi räystäiltä.

Sisällä kukkii marraskuunkaktus ja pelargonit ovat aloittaneet kukinnan.


Riippapelargonia


Viirivehka


Soihtuköynnös


Soihtuköynnös


Postissa tuli daalioita ja amaryllis belladonna.
Cafe au Lait, Clair Obscur, Bumble Rumble, Pineland’s Franco ja Myrtle’s Folly


Kaupassa oli ihania tulppaaneita, en osannut valita, joten otin punaista työhuoneeseen, keltaista keittiöön ja lilaa takkahuoneeseen,


Kevään aloitin tetenarsisseilla, jotka laitoin lasiterassille. Siellä ei ole vielä lämmöt päällä, mutta eiköhän nuo pärjää.


Siemenkylvöt ovat onnistuneet, viime aikoina olen koulinut taimia kyllästymiseen asti. Daaliat, begoian mukulat ja gladiolukset alkavat olemaan pikkuhiljaa ruukutettuina.


sunnuntai 20. helmikuuta 2022

Kliivia kukkii

 


Keltainen kliivia kukkii. Olen myös purkittanut laatikollisen daalian juurakoita, loput gladioulukset ja koulinut tomaattini. Niitä tuli lopulta 36 ruukkua, ja chili / paprikoita on 12 ruukkua, 2 ruukkua punaista chiliä (5).

sunnuntai 13. helmikuuta 2022

Daalian juurakot pois maakellarista

 


Nostin daalian juurakot ja gladiolukset pois maakellarista ja aloin pikkuhiljaa ruukuttamaan niitä. Vaikka kuinka järjestelen, tila tuntuu loppuvan kesken. Tiedän toki, että voisin laittaa ne maahan suoraan yöpakkasten mentyä, mutta tykkään esikasvattaa ne, jotta voin nauttia kukinnasta pidempään.


Aloitin myös pelargonien mullanvaihdon, onneksi ne näyttävät olevan hyvässä kunnossa. Osa jopa kukkii.



Kirjavan kiinanruusun jaoin kahteen ruukkuun, kummallekin pistokkaalle oma ruukku.

sunnuntai 6. helmikuuta 2022

Kirjavalehtinen kiinanruusu


Sain kirjavalehtisen kiinanruusun, niitä oli myynnissä ihan lähimarketissa. Laitoin sen toistaiseksi kasvivalon alle, jotta saa toipua rauhassa matkan järkytyksiltä.

Kylvöt etenevät, olen koulinut taimet ja kylvänyt sitten taas uusia siemeniä. Hiukan arveluttaa, kun laitoin tomaatin siemenet multaan, mutta täytyy miettiä sitä sitten kun itävät. Osa oli niin vanhoja siemeniä, että luotan siihen, etteivät idä.