Puolasta ostetut päivänliljat alkavat pikkuhiljaa kukkia. Alla vajan edestä pelastettu kello.
Daaliat kukkivat, tänä kesänä pitäisi muistaa kirjoittaa juurakoihin myös värit, eikä vain "Daalia", niinkuin joku teki viime syksynä...
Mansikat kypsyvät vauhdilla
Liljat kukkivat
Kaktus innostui kukkimaan terassilla
Maljaköynnös
Ritarinkannus kukkii yllättävän pitkään
Kuunliljoja
Väriminttu
Kärhöt ovat aloittaneet kukinnan
Tein "rikkaruohoista" eli tarha-alpista, suikeroalpista ja punaisesta apilasta kukkaistutuksen.
Maurinmalva
Gloxinia kukkii työpöydälläni, aloitti toisen kierroksen kukinnassa
Malvoja
Maksaruohoja
Salkoruusut
Ja kärhöt, joita löysin eurolla kappale paikallisesta puutarhamyymälästä
Loistokärhö 'The President' kukkii suurin sinivioletein kukin, joiden halkaisija voi olla jopa 18 cm. Satunnaisesti kukat voivat olla puolikerrottuja. Runsas kukinta alkaa heinäkuussa. Sirokasvuinen, kaunis 'The President' kuuluu Patens -ryhmään. Patens -ryhmän kärhöt muodostavat ensimmäiset kukat edellisvuoden versoihin. Myöhemmin kasvukaudella kukkia muodostuu myös uusiin latvaosiin. Lajikkeiden kukinta-aika on pidempi, mikäli versoja ei leikata alas asti ja ne suojataan talvella. Tällöin Patens -ryhmän kärhöt leikataan keväällä noin 60-100 cm korkeudelta. Paleltuneet versot leikataan terveeseen osaan saakka.
Multi Blue kuuluu Patens -ryhmään. Kauniilla kerrotuilla kukilla on suuri vihreänkeltainen keskusta.
Loistokärhö 'Comtesse de Bouchaud' on kaunis suurikukkainen Patens -ryhmän kärhölajike. Kukat ovat hempeän vaaleanpunaiset ja yksinkertaiset. Runsas kukinta alkaa heinä-elokuussa.
Loistokärhö 'Piilu' on upea, runsaasti kukkiva, virolainen lajike. Kaksiväriset kookkaat kukat ovat auettuaan kaksinkertaiset, muuttuen myöhemmin yksinkertaisiksi. Vaaleanpunaisten kehälehtien keskellä on tummempi, leveä raita. Kestävä 'Piilu' kuuluu Patens -ryhmään.
Loistokärhö 'Ernest Markham', loistavanpunaiset, Ø 10-15 cm, kukat elo-syyskuussa. Tuore ja ravinteikas, syvämultainen ja kalkittu maa. Voimakas leikkaus aikaisin keväällä ennen kasvuunlähtöä.
Loistokärhö 'Guernsey Cream' viihtyy vyöhykkeillä I-V, kukan halkaisija 15-20 cm, kukinta-aika touko-, kesä- ja elokuussa
Tarhaviinikärhö 'Polish Spirit' on kaunis ja helppohoitoinen puolalainen kärhölajike. Tumman sinivioletit, näyttävät, avoimet kukat ovat halkaisijaltaan noin 7-10 cm. Lehdistö on kauniin vihreä ja peittävä. Viinikärhöt ovat kestävämpiä kuin loistokärhöt (I-IV) ja sietävät pientä kuivumista.
Yli 150 vuotta sitten syntynyt loistokärhö `Jackmanii` on yhä haluttu kärhölajike. Tumman sinivioletti kukinta. Kukan leveys 10-15cm. Kukkii pitkään heinäkuusta-syyskuuhun. Vyöhyke I-IV
Loistokärhö 'Blue Angel' Kukkii loppukesällä suurin, vaaleansinisin kukin. Kehälehdet ovat kauniisti aaltoilevat. Sirokasvuinen kärhö kuuluu Jackmanii -ryhmään.
Vuorikärhö 'Grandiflora', valkoiset tuoksuvat kukat. Kestävä. Runsaasti kukkiva, sirokasvuinen köynnös seinustalle. Menestymisvyöhyke: I-II (III).
Vaikka kyseessä on vuorikärhö, tälle luvataan talven kestävyyttä, mikä jää nähtäväksi. Tämä kukkii edellisen vuoden oksilla eli jos oksat paleltuvat, kukintakin jää pois. Katsotaan kuinka käy.