keskiviikko 28. kesäkuuta 2017

Kesäkuun lopun kukintaa kotona


Whippet Cream on kadottanut punaiset sävyt kokonaan... Alla kuva kasvista, yllä kuva kukinnasta, joka on täysin valkoinen.


Mutta muutkin santut ovat innostuneet kukkimaan




Sain myös uuden pistokkaan, Vanilla Trail


Lapsenlapset olivat yökyläilemässä pari yötä



Vanha poika on innostunut kukkimaan



Marraskuunkaktukset kukkivat myös vuorotellen kaikissa väreissä


Pihalla iirikset



Kiinanruusut kukkivat, tuo keltainen taukoamatta



Uusin kärhöni Nelly Moser, istutin sen etupihalle


Isoposliinikukka kukkii minulla ensimmäistä kertaa


Narrinhiippa 'Elise'


Terassilla ihmeköynnös kukkii


Kurkuma


Siirsin orbeat ja huerniat ulos


Sitruunapuu



Ja kaksi avomaankurkkua, joista toivottavasti tulee kurkkuja


Hedelmäpuut


Aika ajoin innostun uusista ja vanhoistakin asioista. Niin tai näin, innostuin kirsikkapuun hankinnasta. Muistelin, että joskus olen istuttanut kirsikkapuun pistokkaita kaksi kappaletta talon vierelle, mutta mihin??? Pienellä alueella kasvaa jos jonkin näköistä puun vesaa, mutta mitä ne ovat? Tunnistin männyt, pihlajat, koivun ja tammen. Loput näyttivät kaikki samanlaisilta...

Keräsin lehdet riviin ja aloin tunnistaa niitä. Pieni kierros rantaan tuotti oikealla olevan lehden, se on luultavasti leppä eli se ei ole hedelmäpuu. Vasemmalla on luumupuu, niitä olin istuttanut aikoinaan kuusi, löysin kolme (kuvat alla). Keskellä olevat kaksi lehteä ovat täysi arvoitus.




Löydöistäni innostuneena etsin ja löysin omenapuun, joka oli rikkaruohojen valtaamana vanhalla perunapellolla. Niin uskomattomalta kuin se kuulostaakin, minulla on vielä hukassa seitsemän puuta.


Mutta suuntasin puutarhaliikkeisiin surffattuani tietoa kirsikka- ja luumupuista ja päädyin ostamaan kaksi luumupuuta ja kaksi kirsikkapuuta.



Ps. kaikki neljä puuta & terijoen salavat mahtuivat autoon ja kävimme istuttamassa ne talon viereen vanhojen luumupuiden joukkoon.


Laatokan helmi ja parikkalan tummaluumu



Sikkolan kuulasmarja ja huvimaja


Laituri veteen


Nostimme laiturin syksyllä rannalle. Noin reilu kymmenen vuotta sitten. 


Niin uskomatonta kuin se onkin, laituri oli ihan kunnossa ja saimme sen veteen.



Käänsin katseeni talon vieressä olevaan kukkapenkkiin. Siinä kasvaa norjanangervoa, joka nopeammin kuin ajatus peittää koko kukkapenkin.


Aloitin penkin kitkemisen ja sieltähän kasvejani alkoi löytyä.


Istutin penkin reunaan orvokkeja ja markettaa


Kielon kukintaa


Saimme vedettyä verkkoaitaa 100 metriä naapurin rajalle.


Aitaa raivatessamme kitkimme kuusia pois tieltä ja istutimme ne näkösuojaksi hieman suunnitellummin rajalle.


Niiden kaveriksi ostin kaksi terijoen salavaa, jotka vielä odottavat istuttamista.


Sain lisämateriaalia projektiini: keijumetsä





Kuusama (?) kukkii.




Samoin kuin keltaliljat