perjantai 29. joulukuuta 2017

Kasvien talvehditus


Sain uudessa kämpässämme hieman järjestystä kukkakaaokseeni. Olin juuri siirtänyt kaikki "ylimääräiset" kasvit toisesta pikkuhuoneesta tähän huoneeseen, kun purin kaikki taas pois ja laitoin takaisin vain talvehtivat kukat kuten pelargonit, verenpisarat, kaktukset, lehtikaktukset jne. 

Huoneessa oli lähtölämpötilana 22 astetta, mutta nyt kun laitoin oven kiinni, lämpötila tippui 19 asteeseen, mistä se saisi mennä vielä pari astetta alaspäin... Sain viriteltyä valot (vihdoin)...


Kasveja kolmella seinällä. Toin tuonne myös multasäkin ja ruukkuja, sillä multien vaihto sujuu tuolla näppärästi.


Kiinanruusu on alakerrassa, mutta päätti sittenkin muutto jurotukseltaan vääntää kukan.

sunnuntai 24. joulukuuta 2017

Joulukuu vilahti huomaamatta


Muuton tohinoissa joulukuu on päässyt kuin varkain livahtamaan ohitseni. Kasvit ovat melkein selvinneet muutosta, minulla on vielä yksi huone täynnä kasveja, jotka eivät vielä ole löytäneet paikkaansa. Orkideat kukkivat tasaisen varmasti kaikesta huolimatta.

Alla Miltonia Sunset, joka on minulla toista vuotta.


Tämän perhosorkidean keikin sain vaihdossa, se kuulemma tekee hurjan keikejä ja kukkii sitkeästi. Olin iloinen kuin sain emäkasvista oman keikin ja nyt se jo kukkii useammalla kukalla.


Valkoinen pikkuperhonen


Kliivian loppukukintaa...


Ei niin, etteikö minulla olisi kukkia, mutta tätä kiusausta en viitsinyt kaupassa vastustaa, vaan otin mukaani, kun oli ainoa keltainen...


Lapsuuden ystäväni toi aivan ihanan amarylliksen...


Pääsiäiskaktukset (molemmat) päättivät kukkia ja kukinta on kestänyt läpi joulukuun...


sunnuntai 19. marraskuuta 2017

Muuton keskellä


Olemme keskellä pahinta muuttotohinaa. Saimme viedä neljä autokuormallista kasveja uuteen kotiin jo nyt, mikä oli aivan uskomaton apu, sillä nyt yläkerrassa on tilaa purkaa kirjahyllyjä. 

Tummanpunainen marraskuunkaktus aloitti kukinnan ja Passiflora biflora, mikä oli iloinen yllätys, sillä tämä on sen ensimmäinen kukinta.


Kliivia White Lips kukkii...


Ja sitruuna, jonka kukissa on todella voimakas tuoksu.

sunnuntai 12. marraskuuta 2017

Marraskuun kukintaa


Marraskuu on yllättänyt minut kukkien kukinnan paljoudella. Amatsoninlilja kukkii edelleen...


Soihtuköynnökset ovat innostuneet kukkimaan.



Samoin marraskuunkaktukset


Kärsimyskukka



Ja hovipojankaktus (Disocactus ackermannii) jaksoi avata nuppunsa

sunnuntai 5. marraskuuta 2017

Amatsoninlilja kukkii


Amatsoninlilja aloitti kukinnan kahdella kukkavarrella ja sain begonian pistokkaan kaveriltani.

sunnuntai 29. lokakuuta 2017

Mietteet jo muutossa


Mietteet alkavat jo olla tulevassa muutossa, mutta sen sijaan, että murehtisin miten ihmeessä saan kasvini siirrettyä talvella paikasta A paikkaan B, olenkin keskittynyt miettimään, mitä kasveja haluaisin uuteen kotiin.

Ensimmäisenä tuli mieleen tietysti palmut. Talossa on olohuone, jonne palmut sopivat kuin nenä päähän. Isohko kultapalmu oli tarjouksessa Lidlissä ja pienen vuoripalmun löysin Viherpajalta.

Kultapalmun hoito on ilmeisesti vaativampaa kuin vuoripalmun, mutta katsotaan kuinka käy.


Palmuvehka sopii myös vanhaan taloon ja helpompaa kasvia saa etsiä eli ainakin yksi kasvi kukoistaa.


Sain ihmeköynnöksen variegata muunnoksen, saa nähdä onnistunko juurruttamaan...


Tuntokasvi eli biophytum sensitivum näytti kivalta, hoidosta minulla ei ole aavistustakaan. Mietin kasviterraariota ja voisin kuvitella, että tuo sopii sinne.



Rahapuu tuo onnea ja vaurautta (tosin minulla rahapuut ovat järjestäen kuukahtaneet, mikä varmaan kertoo myös taidostani käsitellä rahaa...)


Nämä ovat pilkkulehtiä ja ajattelin niitä sinne kasviterraariooni...


Oxalis versicolor, hoito-ohjeet vielä hakusessa, mutta terraarioon olisi tarkoitus laittaa...


Monolena primuliflora, siitä ei löydy hoito-ohjeita, eikä suomenkielistä nimeä...


Sitten hiukan yllytettynä tilasin 120 posliinihyasintin sipulia...


... harmi vain, että lumi tuli ennen kuin pääsimme muuttamaan...


sunnuntai 22. lokakuuta 2017

Kasvit verannalta sisälle


Kaksi kertaa vuodessa epäilen, että minulla on liikaa kasveja. Keväällä, kun vaihdan multia ja syksyllä, kun nostan kasvit sisään... Kasvit sain sisälle, suihkun kautta, provadopuikoin höystettynä ja raidia päälle sprayaten.


Alussa näytti hyvältä...


Kiinanruusut kukkivat





Orkideatkin kukoistavat



Kärsimyskukka innostui kukkimaan useammalla kukalla


Pikkuhiljaa alkoi olemaan ahdasta...



Mutta kaikki mahtuivat melkein sisään (paitsi kaktukset...)


Viikon isoin juttu oli kuitenkin se, että tyttäreni sai vauvan, pienen pojan