lauantai 9. huhtikuuta 2016

Omenapuunoksat


Sain omenapuunoksia vartettaviksi lyhyellä varoitusajalla ja apua, en löytänyt mistään, en siis mistään varttamisteippiä. Koska varttaminen on jo muutenkin hankalaa, en halunnut edes yrittää maalarinteipillä tai muilla kepulikonsteilla.

Tämän linkin takana voitte käydä katsomassa vanhoja tarinoitani omenapuistani.

Mutta kuten kuvasta näkyy, löysin kuin löysinkin varttamisteippiä Töölöstä Hyötykasviyhdistyksen puodista. Paikka josta parkkipaikan löytäminen on kuin etsisi neulaa heinäsuovasta.

Mutta nyt minulla siis on teippi ja oksat.

1) Punakaneli, myöhäinen syys- ja talousomena. Terve lajike kestää kohtalaisesti omenarupea ja sitä suositellaan luomuviljelyyn. Erinomainen yleispölyttäjä. Maassamme vuodesta 1896 viljelty ’Punakaneli on edelleen yksi suosituimmista lajikkeista. Hedelmä: pienehkö, selvästi kanelilta maistuva, imelä ja mietohappoinen; malto on rapea. Kypsyy syyskuun puolivälin jälkeen ja säilyy muutamia viikkoja. Sato: satoikä alkaa myöhään, mutta sitten sato on runsas jopa vähällä hoidolla. Kasvutapa: voimakas. Oksat suuntautuvat jyrkästi ylöspäin, joten niitä tulee taivuttaa. Pölyttäjiä: parhaimpia Sävstaholm ja Åkerö. Vyöhykkeet: I–V.

2) Tsaarin Kilpi, kesälajike. Omenat keltaisia ja punaviiruisia. Malto pehmeä ja mehevä. Satoisa talousomena. Hyvä talvenkesto.

3) Eppulainen, suomalainen maatiaislajike. Syntynyt Kerppolan kartanossa Kangasalla v.1925 Grenman lajikkeen siemenestä. Hedelmä keskikokoinen tai kookas, kauniin punainen. Malto puolikovaa, rapeaa, mehukasta ja kevytsyöntistä. Maku ryytimäisen arominen, sopivan makea ja lievähappoinen. Lajike on vastustuskykyinen rupea vastaan ja muutoinkin terve. Parhaita talviomeniamme loka-joulukuun käyttöön. Luomuviljelyyn sopiva

4) Minnan punainen
Kaunis, maukas, syysomena Kajaanista

5) Tshudnoje on erinomainen lajike: Luontaisesti kääpiöivä lajike Tseljabinskistä. Hedelmä kookas 120–140 g kesäomena. Omena vihreänkeltainen, peitevärinä voimakasta tummaa punaa. Malto mehukasta, hienorakeista, vaalean vihertävänkeltaista. Maku happamanmakeaa, hyvänmakuista. Talven- ja ruvenkestävyys erinomaiset.

Alla omenia, jotka ovat siinä mielessä pudonneet kauaksi puusta, että minä pelkään jo seistä keittiöntikkailla...



Ei kommentteja:

Lähetä kommentti