sunnuntai 18. kesäkuuta 2023

Kesäloman ensimmäinen viikko


Kesälomani alkoi helteen merkeissä, päivät ovat olleet kuumia. Se on tarkoittanut kastelurumban alkamista, ostimme letkuun vesimittarin ja päivässä menee vähän yli kolme kuutiota vettä (onneksi on oma kaivo). Kastelualueet kiertävät siten, että yksi alue saa vettä viiden päivän välein.


Kesän ensimmäinen päivänkakkara.



Akileijat kukkivat


Akileija


Sinnikäs itsekylväytynyt orvokki


Alppiruusut kukkivat



Posliinikukat



Ostin kuusi sireeniä, kolme valkoista pihasirreniä, sekä 'Miss Ellen Willmott', 'Tammelan kaunotar' ja 'Mme Lemoine'.


Ensimmäinen pioni avasi kukkansa


Chamaelobivia kukkii


Ihmeköynnös aloitti kukinnan


Kärsimyskukka


Perunapellon laidassa aloitti kukinnan kerrottu vaaleanpunainen ruusu.

maanantai 12. kesäkuuta 2023

Yönprinessassa nuppuja

 


Yönprinsessassa on kaksi nuppua, hiukan liian lähellä ikkunaa, että mahtuisivat avautumaan. Täytyy siirtää tuota hieman.

Alla vaaleanpunainen karjalanneito, jonka kasvatin mukulasta,


Kärsimyskukka


Suosikki pelargonini


Posliinikukat kukkivat, nuppuja on ihan mahdottomasti




Innostuin kaktuksista ja ostin vanhanpojan ja oxygenan


Kärsimyskukka


Viimeiset tulppaanit



Pionit aloittelevat kukintaa


Akileijat



sunnuntai 4. kesäkuuta 2023

Akileijat kukkivat


Yllä annansilmä eli joulubegonia (huom! ei ole kesäbegonia), löytyy nimellä begonia 'Gloire de Lorraine'


Akileijat kukkivat





Tämä taitaa olla ruusujuuri


Sisällä soilikki kukkii


Samoin posliinikukat





Ulkona alppiruusut aloittelevat kukintaa





 

sunnuntai 28. toukokuuta 2023

Kamelia avasi nuppunsa


Yllättäen Lidlin kamelia avasi nuppunsa, alla kukkii yksi suosikki pelargoniani


Soilikit, huomasin, että nimilaput ovat osittain sekaisin, mutta päivitin silti listan. Kukintaa odotellessa, jotta saan nimilaput oikein.


Uusin soilikkini


Tulppaanit kukkivat yhä




Omanapuu on kukassa


Sisällä kukkii kliivia


Sain kolme ohikukkinutta vandaa, saa nähdä saanko edes pysymään hengissä


Soihtuköynnös


Posliinikukat kukkivat




Ulkona kukkii kielo


Ensimmäinen kärhö on aloittanut kukinnan


Akileijat aloittivat kukinnan




Sireenipensaat tuoksuvat hyvälle