sunnuntai 28. lokakuuta 2018

Peikonlehdet toipuvat


Muuton myötä kirjavalehtinen peikonlehteni teki kuolemaa, menetin käytännössä kaikki lehdet. Mutta jotenkin, kuin ihmeen kaupalla, se on alkanut tekemään uusia lehtiä.


Alla kuva peikonlehdestäni, kun se vielä voi hyvin...


Tyttäreni perinteinen peikonlehti teki myös kuolemaa ja otin sen hoiviini. Aluksi näytti todella huonolta ja olin varma, ettei se selviä. Nyt sekin on alkanut tekemään uusia lehtiä eli jos hyvin käy, molemmat säilyvät hengissä. Toivottavasti ne selviävät talvesta.

sunnuntai 21. lokakuuta 2018

Sisäkukkien kukintaa lokakuussa


Sisällä kukkii vanhaa kantaa oleva amaryllis jo toisella kukkavanallaan.


Laskuvarjolyhty


Marmorisoihtuköynnös

sunnuntai 14. lokakuuta 2018

Kesäinen viikko


Tällä viikolla on jo muutamana yönä kaivannut lämmitystä, mutta päivät ja viime yöt ovat olleet ennätyslämpimiä. Yllä kuva lasiterassin lämpötiloista. Keltainen viiva on ulkolämpötila, joka kävi hieman pakkasen puolella yöllä ja sininen viiva kertoo lämpötilan terassilla, joka pysyttelee 11 asteen tietämissä.

Alla maakellarin lämpö (keltainen viiva), joka pysyy aika stabiilina 9,5 asteessa. Ulkolämpötila (sininen viiva) on kuvassa 7 ja 11 asteen välissä.


Siirsin alppiruusun takapihalta etupihalle ja odotan innolla sen kukintaa keväällä.


Helmililjat oloittivat kukinnan...


Isokissanhäntä, Acalypha hispida, sain sen pienenä pistokkaana tänä vuonna ja nyt se jo teki kukan, vaikkakin vielä vaatimattoman. Mutta maasta se pienikin ponnistaa.


Paphiopedilum 'Pinochio', jatkuvakukkainen venuksenkenkä...


Laskuvarjolyhty


Ruusukvartsi, jonka löysin tänään, tunnustan, rakastan kiviä

sunnuntai 7. lokakuuta 2018

Jaksaa jaksaa...


Työvoitto, kaikki 350 sipulia istutettu. Vedin vähän mutkia suoraksi, kun istutin tuohon ruusupenkkiin 100 tulppaania ja 100 narsissia, katsotaan miltä näyttää keväällä.

Sisällä talvehtii lehtikaktukset. Pikkuhiljaa alkaa huonekasveilleni löytymään paikat, joissa ne viihtyvät. Muuton yhteydessä onnistuin tappamaan järkyttävän määrän kasveja, joistakin luovuin suosiolla, kun ne eivät vain viihtyneet.


Syksyn viimeisiä kukkijoita etupihalla.


Kasvimaani on niin surkea esitys, että ihan melkein hävettää. Tuolla on maa-artisokkaa, mansikkaa, kurkkua ja kesäkurpitsaa... Kasvimaa ei taida oikein olla minun juttuni. Täytyy miettiä uusiksi ensi keväänä.


Kuparilehdet kukoistavat takkahuoneessa.



Ulkona orvokit kukkivat vielä täysillä


samoin kuin kaunokaiset




Nyt kun isot kukat alakavat pikkuhiljaa hiipua, tulevat mehikasvit kauniisti esiin...